Häät tulossa. Miten voisin hoidattaa ihoani ja milloin esteettiset hoidot tulisi toteuttaa ennen juhlapäivää?
Apua! Yksi elämäni suurimmista, ellei suurin päivä on tulossa ja stressin myötä ihoni on mennyt
toivottomaan kuntoon.
Iho ei saa olla steressin aiheuttaja hääpäivänä
Hääpäivä on usein sellainen, joka aiheuttaa kaikille etenkin morsiamelle enemmän tai vähemmän stressiä,
joka alkaa usein näkyä myös ihossa. Suuren päivän lähestyessä alamme yhä enemmän ja enemmän
kiinnittää kaiken muun järjestelyn ohella huomiota myös kasvojemme ihoon. Hääpäivänä halutaan näyttää
se parhain ja kaunein puoli itsestä ja suureen tapahtumaan halutaan usein satsata pieniäkin yksityiskohtia
myöten. Miksipä ei siis myös ihoon. Usein kuitenkin huomataan, että häät tulossa, ja ihon valmistelut ovat jääneet puolitiehen tai unohtuneet kokonaan.
Ihon erilaiset ongelmat tai sen kokeminen itselle epämiellyttäväksi ovat hyvinkin kokonaisvaltaisia tunteita
ja saatamme miettiä jokapäiväisissä sosiaalisissa tilanteissa paljon omaa ihoamme. Epäpuhdas ja akne iho
ovat hyvinkin paljon itsetuntoon vaikuttavia iho-ongelmia, mutta hyvin usein myös hoidettavissa- kunhan
aloitat ajoissa.
Aloita ihonhoidot hyvissä ajoin
Unelmien ihon voi saavuttaa myös hääpäiväksi, mutta sen hoito on aloitettava hyvissä ajoin. Ihonhoidon
tulokset ovat pitkäjänteisen hoidon tulosta eivätkä asiat ihossa tapahdu sormia napsauttamalla.
Ihonhoitoon kannattaa panostaa niin hoitolakäynneillä kuin kotihoitotuotteillakin.
Usein hoitoihin tullaan liian myöhään, ehkä yleisimmin noin 1kk aiemmin ennen kuin hääpäivä on. Meidän
ihonhoitomme perustuvat usein happoyhdistelmiin ja tavoitteenamme on hoitaa ihoa tuloksellisesti ja
parantaen ihon häiriötiloja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita rajua hilseilyä tai kasvojen punoitusta. Prosessi
tapahtuu ihon pinnan alla ja näin ollen hoidoista voi tulla hetkellisesti lisää epäpuhtauksia ja finnejä, koska
iho puhdistautuu. Lisäksi ihonhoito vaatii usein sarjahoitoja ja sarjahoidoissa on oltava hoitovälit, joten
tämänkin vuoksi ensimmäinen hoito on syytä ottaa vähintään 6kk aiemmin. Myös sulhasen ihoa voidaan
hoitaa samalla tavalla kuin morsiamenkin. Ihon kunnon mukaan riippuu myös hoitojen määrä.
Ihonkunto näkyy valokuvissa
Panosta ihoon, se näkyy valokuvissa! Tämä on totta ja asia, jonka kuulemme jälkeenpäin etenkin
morsiamilta. Olisi pitänyt hoidattaa ihoa ennen häitä. Olet myös itsevarmempi ja hehkut kauneutta, kun
voit olla tyytyväinen omaan ihoosi ja meikkiisi. Meikki ja sen suunnittelu on morsiamille yleensä tärkeä asia kokonaisuutta. Meikki ei asetu kauniisti, jos iho on kuiva tai sävyltään harmahtava. Meikin alla oleva kaunis iho saa myös meikin näyttämään hyvältä ja kuulaalta, niin läheltä kuin kaukaakin. Jos kuitenkin huomaat jo olevasi viime tipassa! Ei hätää silloinkaan. Voimme ehdottomasti tehdä myös
kirkastavia hoitoja ja saada ihon hehkumaan, mutta suurempia iho-ongelmia ei ehditä enää korjata. Olipa
ihosi millainen tahansa, kannattaa 1kk ennen hääjuhlaa käydä kirkastavassa hoidossa. Tämä on hyvä
muistaa myös sulhasen.
Aloita myös esteettiset hoidot ajoissa ennen hääjuhlaa
Jos olet ajatellut ehostavasi itseäsi esteettisillä hoidoilla, pätee niihin sama kuin ihonhoitoon. Aloita ajoissa, sillä mahdolliset mustelmat, turvotukset ja hoitojen asettuminen vie aikaa. Esteettisiä hoitoja tulisi tehdä minimissään 2kk ennen häitä. Tämä pätee niin täyteainehoitoihin kuin botox hoitoihinkin. Esteettisellä puolella meillä löytyy myös muunlaisia tehokkaita ratkaisuja mm. ihon napakoittamiseen ja
kiinteyttämiseen kuin täyteainehoidot ja botuliinihoidot. Valtavassa suosiossa on tällä hetkellä injektoitava
hyaluronihappovalmiste Profhilo, joka ei ole täyteaine vaan täysin puhdasta hyaluronihappoa, joka aktivoi
ihon omaa kollageenintuotantoa, napakoittaa ihoa ja kosteuttaa ihoa. Hoito on nyt valtavan suosittu
julkisuudenhenkilöiden keskuudessa. Profhilo ei siis täytä juonteita tai suurenna piirteitä. Tämäkin hoito on suositeltavaa ottaa 2kk enennen hääpäivää.
Paljon voidaan vaikuttaa ihon kuntoon myös laadukkailla kotihoitotuotteille. Me autamme sinua hoitojen
suunnittelussa sekä ihon oikeinalaisessa hoitamisessa ja tuotevalinnoissa toiveidesi, tavoitteidesi sekä
budjettisi mukaan. Tarjoamme aina maksuttoman konsultaatiokäynnin sairaanhoitajalle.
Tutustus ihonhoitoihimme sekä esteettisiin hoitoihin alla:
pHformula kemialliset pinnoitushoidot
Varaa maksuton konsultaatio tästä
Lue miten hoitaa epäpuhdasta sekä akne ihoa tai punoittavaa couperoottista ihoa . Toisinaan punoittavan ihon taustalla voi olla myös ruusufinni.
Oikein ihanaa kevään odotusta! Nautitaan lisääntyneestä valosta!
Terveisin Sini, vastaava sairaanhoitaja Oulun ihonhoitokeskus